Home? sweet home

     Olen jo pari viikkoa saanut nauttia omasta sukunimestäni ulko-ovessa. Joka päivä tulee esiin uusia asioita,      
     jotka muistuttavat ( tai huutavat), että asun yksin. Silti en vieläkään sisäistä tätä, mielessäni asun edelleen  
     kotona vanhempien luona vaikkei minulla olekaan enää edes omaa huonetta siellä.

     Yksiö alkaa tuntua jo viihtyisältä. Näin Iltalehden sivuilla artikkelin, jossa oli lista asioista mitä täytyy tehdä
     uudessa asunnossa ennenkuin asunto alkaa tuntua kodilta. Olenkin toteuttanut listan tehtäviä ja tajusin  
     tänään, etten ollut vielä kertaakaan tehnyt täällä ruokaa. Olen syönyt joka päivä koulussa ja usein tyttöjen
     kanssa ulkona, joten kokkailu on jäänyt vähemmälle. Päätin tehdä kana-nuudeli-wokkia ja ruuan tuoksu
     todellakin sai yksiöni tuntumaan entistäkin viihtyisämmältä.

      En vielä ole varma, onko tämä oikea ratkaisu tai halaunko oikeasti asua täällä Turussa. Koulukaverien
      kommentit joka viikonloppuisesta kotona ravaamisestani eivät ole olleet kauhean kannustavia. Ei
      myöskään sukulaisten huomautukset, mutta minkä sille voin, etten vain halua viettää viikonloppujani yksin
      Turussa. Luokkakavereita ehtii nähdä mielestäni aivan riittävästi joka päivä koulussa ja muutamana iltana
      viikolla, aina kun on jotkin illanistujaiset tai etkot jossakin. Hmh, eiköhän se tästä. Tämä viikko on
      onneksi lyhyt, koska perjantai on vapaa, joten lähden kotiin jo torstaina koulun jälkeen. Mutta, totuttelen
      taas päivä kerrallaan.

Blueberries in the blue berry basket

Jaahas, koko kesän ensimäisen, viimeisen ja ainoan blogikirjoituksen kirjoitin juhannuksena.. senhän on oltava merkki hyvästä ja kiireisestä kesästä, eikö? Tai sitten päinvastoin erittäin hiljaisesta.. Monenlaisissa pirskeissä tulikin kesällä oltua ja kuviakin kertyi satoja, mutten saanut aikaiseksi pitää blogia ajantasalla. Näin syyskuun alussa onkin siis hyvä aika palata takaisin linjoille, ystäväiseni.

Kesä sujui siis oikeastaan hyvin. Ja hyvin nopeasti. Kesäsateiden myötä minustakin tuli seurusteleva ihminen, joten kulutin aikani pääasiassa pää kainalossa (mitä?) tai töissä. Kyllä pariin kuukauteen mahtui monenmoista tapahtumaa - läksiäisiä, synttäreitä, mökkeilyä, lavatansseilua ja yksi Puuhamaa-päiväkin. Unohtamatta tietysti grillailua, uintia ja auringossa löhöilyä silloin, kun aurinko sattui pilkistämään. Taidan kummiskin pikakelata kesän tapahtumat ja siirtyä suoraan tähän syksyyn.

Tällä hetkellä on siis aika paljon totuttelemista. Uusi kaupunki, uudet ihmiset, uusi asunto. Uudet äänet, uudet naapurit ja uudet rutiinit. Uudet lenkkipolutkin on jo käyty testaamassa. Melu ja kolina häiritsevät, mutta silti pelkään hiljaisuutta. Tänään koin ensimmäisen puhtaan ilon tunteen ollessani yksin yksiössäni; kukaan, ei siis kukaan valittanut tai kääntänyt kanavaa kun 19:30 iskin takapuoleni sohvaan (josta kiitos vielä!) ja käänsin telkkarin maikkarille. Salkkarit! Palanneet kesätauolta! Saa nähdä, iloitsenko siitä joka arki-ilta vai loppuuko ilo lyhyeen. Taitaisin kyllä valita mielummin seuranpitäjän kuin katsoisin Salkkarit joka ilta yksin. No, eiköhän kaikkeen totu, hiljalleen.

Treenipäiväkirja: 6km hölkkälekki.