Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opiskelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Working hard or hardly working?

Rankkaakin rankempi opiskeluviikko meinaa jäädä melko löysäksi tällä viikolla.. Maanantailta peruttiin kaikki tunnit (tai yhden ehkä skippasin), joten oli mukava jäädä kotiin vielä yhdeksi päiväksi. Sekä tiistaina että tänään keskiviikkona olin koulussa vain muutaman tunnin ajan ja äsken tuli sähköpostia, että huominen koulupäivä on kokonaan peruttu. Perjantainakaan ei ole muuta kuin tentti heti aamuun, jonka jälkeen suuntaan suoraan kotiin.

Onneksi vapaapäivä tulee tarpeeseen, sillä tämän kuun lopussa on muutaman ison tehtävän ja portfolion deadlinet. Huominen aamu alkaa 7:00 Bodypumpilla, joten koko loppu päivän voisin pyhittää koulutehtäville, siivoamiselle ja ehkä hieman rentoutumiselle. Nyt kun vaan pidän motivaatiota yllä niin viikonlopun voisi huokaista helpotuksesta ja rentoutua. Laskettiin tänään tyttöjen kanssa, että jäljellä on enää 15 koulupäivää - huominen = eli 14 koulupäivää! Ärr nyt vaan kunnon skarppi päälle, jotta saan kaikki tehtävät palautettua ajallaan ja skarpattua! Yritän luoda itselleni kunnon motivaatiobuustia, siksi kaikki tämä sparraaminen..

Suurin osa tehtävistä pitää palauttaa kuun viimeisenä päivänä eli perjantaina, joten mikä olisikaan parempi tapa huokasta helpotuksesta kuin viettää viikonloppua ihanan ystävän kanssa, jota en ole nähnyt ikuisuuksiin! Annina siis saapuu luokseni Turkuun viikonlopun viettoon ja olen jo koittanut miettiä, mitä hänelle Turussa näyttäisin. Suuri osa ajasta saadaan kulutettua katsomalla Supernaturalin uusinta kautta, jota ollaan pihdattu yhteistä ajanviettoa varten. Luvassa voisi olla vielä hieman hyvää ruokaa, urheilua, kaupunkikierrosta ja ehkä vähän Turun yöelämääkin.
























 Ps. Nekku, nyt lähtee Battery-lakko! Äiti kerto kauhuskenaarioita mun terveydentilastani, joten Battery saa olla jäähyllä ainakin tammikuuhun asti..

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Tähtiniemi


Skippasin eilen karkkipäivän kokonaan, kun ei tehny mieli karkkia ja onneksi niin! Pikkuveikka toi mulle Click mix-pussin kotiuduttuaan Norjasta ja mutustelin niitä sitten koko aamun..

Ilmottauduin vihdoin ihan virallisesti Jyväskylään ja lähettelin opintotukihakemuksenkin jo ajoissa. Tajusinpahan vain, että on tuo 180 kilometriä aika pitkä matka ajella joka viikonloppu ees sun taas, mutta pakkohan sitä kotiin on välillä päästä - ja junalla tai bussilla matka kestää reilusti yli kolme tuntia vaihtojen kanssa. Tähtiniemeen siis elokuussa, onneksi sitä ennen kuitenkin muutama viikko kesää ja töitä jäljellä!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

mein Rekrut in der Kasarne

Kaivoin tossa pari päivää sitten sanakirjan esiin, jotta opettelisin aina pari uutta sanaa päivässä. Saa nähdä, miten nopeasti sanakirja päätyykään takaisin kaappiin. Samoin saksan oppikirjat, syksyn yo-kirjotuksiin kun pitäisi vielä jaksaa tsempata.


Sunnuntai menikin nopeasti, kun pienensin ikävääni ja kävin moikkaamassa sitä pientä, tai no vähän vähemmän pientä vihreätä miestä. Alkuviikosta tulee sitten vielä kirjeitä kouluista!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Jyväskylään sittenkin?

Kirjoittelenpa tänään ahkerasti.. Aurinko paistaisi ja olisi ihana lenkkeilyilma, MUTTA.. eilen vähän innostuin kirmailemaan ja huomasin, ettei polvi kestänytkään tommoista kolmea-neljää lenkkiä viikossa ilmoittelematta olemassaolostaan. Nyt sitten ollaankin pari päivää iisisti, ettei se kitise enempää.


Oli mulla vähän tärkeämpääkin asiaa, kuin valittaa polvesta, eli: tulokset yliopistoista tulee 12.7 ja 19.7, jaiks! Mulle tuli tossa eilen semmoinen mäenjaksakoskaenkumminkaanpääseyliopistoon- masennusärsytyskohtaus ja huomasin ilokseni Facebookissa ilmoituksen Alkio-opistosta Jyväskylän lähettyvillä. Epätoivossani sitten lähetin sinne hakemuksen ja voivottelin lukion todistustani vähän lisää, kun sekin piti kaivaa esille. Töissä vilkaisin sitten puhelinta, ja olin saanut viestin tuolta Alkio-opiston kielten ja kansainvälisyyden linjan johtajalta. Pääsin siis sinne! Eli jos ei yliopistot tärppää, niin tuolla voin sitten jo käydä avoimen yliopiston kursseja Deutsche Kulturstudien -opinnoista. Tuli helpotuksen tunne, syksyllä pääsen opiskelemaan ainakin jonkinmoisia opintoja saksan parissa!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tour de Finland

Olipahan reissu! Lähdin siis siskon kanssa eilen illalla mökille Kangasniemelle. Nukuttiin siellä yö ja matka jatkui aamulla kohti Jyväskylää kello 6:30. Keskiviikkona ilta kului saunoessa ja matkaohjeita katsoessa, joten viiden jälkeen herättävä herätyskello ei saanut kovinkaan innokasta vastaanottoa aamulla. Jyväskylän yliopistossa oli tänään saksan kielen ja kultuurin, ranskan ja ruotsin pääsykokeet, joten aamulla suuntana olikin kampus. Iltapäivä saatiin kulutettua keskustassa shoppaillessa ja kävellessä, kotimatkalla kierrettiinkin Tampereen ja Ideaparkin kautta. Tilin saldo ei siis näytä reissun jälkeen kauhean mukavalta, mutta tulipahan ostettua kaikkea kivaa ja kruisailtua ! Huomenna valintakoe tour de finland jatkuu vielä omalta osaltani Turkuun, joka onkin se la moste importante ja grande finaale. Aamulla siis auton tankkaus, muistan ehkä hoffentlich ottaa karttakirjan ja navigaattorin mukaan, sitten adios ja kohti määränpäätä. Huomisiltana luvassa sitten vielä enemmän ja vähemmän komiikkaa eli Tomaatteja! Tomaatteja! - festarit! 

maanantai 23. toukokuuta 2011

Fut, die Aufnahmeprüfungen..

Maanantain ohjelmassa oli siis pääsykokeet Tampereella! Aikaisen herätyksen ja hyvän aamun
jälkeen juna kiidättikin mut kohti Tamperetta. Enkä edes tajunnut käydä moikkaamassa Sofiaa!
Mutta huh, Das macht mir viel Spaß, kun lottosin parit vastaukset muttei enää naurattanutkaan,
että esseen tehtävänanto meni multa ohi. Mutta Tampere olikin onneks vaan semmonen harjottelu.
Turkua varten.Tää viikko menee muutenkin valintakokeissa reissatessa, töissä, tomskujen,
tyttöjen ravintolaillan ja leffaillan parissa! Juhiksen kanssa meinattiin lauantaina herkkupäivän kunniaks
mässäillä ja katsella leffoja. Ai että kiirettä pitää, vai? Joops, hyvin  kasaantunut kaikki yhdelle viikolle
ja pientä pintaremonttiakin olis luvassa. Mutta nyt vielä ainakin pari tuntia saksan kielen parissa!

Heute am Montag habe ich die Aufnahmeprüfung in Tampere! Nach die frühe Aufstehe und die guten Morgen ich habe nach Tampere mit dem Zug gegangen. Ich weißte nicht die alle Antworten, aber dann ich habe einige Alternative wettet. Das macht mir kein Spaß, wenn ich habe nicht der Essee versteht. Jetzt ich habe dringend Wochen, weil ich habe zwei anderen Aufnahmeprüfungen, ich arbeite, ich habe Tomaatteja, tomaatteja! -Festival, ich gehe zu essen mit Mädchen und ich habe der Film Abend. Mit Juhis ich denke die Bonbon essen am Samstag! Und dazu nocht? Na ja, ich habe alle Veranstaltungen zugleich und wir haben die kleine Renovierung auch. Aber jetzt doch ein paar Stunden mit Deutsche Sprache !




torstai 5. toukokuuta 2011

Dubstep arrives

Tämän päivän ohjelmassa oli jo hetken odotettu vierailu Tampereen yliopistolla. Yliopistolla oli siis avoimet ovet- päivä ja sain onnekseni puhuttua Sofian mukaan reissuseuraksi ja henkiseksi tueksi. Pakko myöntää, että oli mukavampi lähteä kaksin tutkailemaan yliopiston tarjontaa ja syömään karkkeja. Yliopistolta löytyi siis kaikkea mielenkiintoista, melkein joka aineella taisi olla oma pöytänsä, jossa pari opiskelijaa kertoi opiskelusta ja aineesta. Viimeisestä pöydästä löydettiin vihdoin vieraat kielet ja siellä saksan kielen ja kulttuurin fuksi ohjeisti ja neuvoi mua lukemaan pääsykokeisiin oikein ja kertoi miten ensimmäinen vuosi on kulunut saksan opiskelun parissa. Tällä hetkellä siis sellainen fiilis, että Tamperekaan ei olisi yhtään hassumpi paikka opiskelulle ! Ensimmäiset valintakokeet ovatkin juuri siellä, joten niitä varten täytyy kahlata Kielitieteen perusteet perusteellisesti läpi..

By the way, oon hurahtanu aikalailla tohon dubsteppiin, siinä vaan on sitä jotakin. Pienenä varoituksen sanana; sitä ei kannata kuunnella tavallisista kajareista. Sillon se ei kuulosta miltään, koska basson täytyy kuulua !



torstai 28. huhtikuuta 2011

I don’t wanna grow old


Ja biologialla mennään vieläkin... Vai mitä, että veriryhmien periytyminen reesustekijöillä näyttää jopa melkein hauskalta?

Koe on jo huomenna, niin ei enää kauaa tarvitse lukea ja stressata. Tänään pitäis kyllä vielä muutama tunti keskittyä. Eevi  ihanasti opetti mulle risteytyksiä aamusta jonkun tunnin, toivottavasti oppi meni perille kun oli berliininimunkkikin palkintona. Tänään sain myös tiedon, että mun synttäreistä tulee mahtavat, siis wunderbar! Ich habe eine Anstellung ins Lebensmittelgeschäft und die Arbeit anfangs in mein Geburtstag, 10.5 ! Also ich habe zwei Wochen Zeit für die Aufnahmeprüfungen studieren. Alles geht nach dem Plan außerdem meine Beziehung. Mein Freund J die Drogen am Maifeiertag nehmen wollen. Und ich verwerfe ! Also, schöne der erste Mai für mich ! Fut..

Ja huomenna käyn hakemassa ylppärimekon, se on aika hieno vaikka itse sanonkin !


np. Rammstein - Feuer frei !
      Breaking Benjamin - Home
      Pain - Shut your mouth

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Iridescent

Tänään oon soitellut ympäri ämpäri ja vihdoinkin selvitellyy asioita. Bilsan lukukin alkoi, piti vaan olla hyvät eväät, että jaksoi aloittaa! Pakko kyllä sanoa, että on sitten semmoinen kurssi, ettei mikään edes kiinnosta ja painavaa asiaa koko kirja täynnä. Huomenna pitäisi jaksaa mennä kirjastoon lukemaan ja moikkaamaan opoa, tiedossa olisi myös käynti sisustussuunnittelijalla.. Äidin kanssa jo äsken katsottiin tuleviin juhliin tervetuliaismaljoja ja tehtiin sekä vieras- että remonttilistat. Keskiviikkona jo ehkä aloitetaan maalausurakka !


Eväänä vuoden ensimmäiset mansikat !





Tämmöinen karvakuono tuhisi aamulla mun peittoni alla

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ooh baby baby

Kirjotukset on OHI!
Ja fiilistä nostattaa vielä se, että taisin oikeasti päästä kaikista läpi!
Saksan kirjotukset ei kyllä menny kauhean hyvin; koe oli vaikea, eikä tää kuumekaan kauheasti asiaa helpottanut.. Mutta nyt pääsee lähettelemään hakuja yliopistoihin ja loistamaan pääsykokeissa niin,
että toivon mukaan muuttuisin syksyllä turkulaiseksi :>> Vielä olis kyllä bilsan koe tekemättä
ja Neriinan kanssa täytyy alkaa päntätä enkkua, jotta saadaan sitten keväällä viettää yhteisjuhlia! :>

Np. Pitbull - Hey baby


maanantai 14. maaliskuuta 2011

Losing my mind

Tänään ollessani äidinkielen essee ylioppilaskokeessa päätin, etten todellakaan edes hae yliopistoon lukemaan suomen kieltä. Sen verran tyhmäksi tunsin itseni, vaikka koe taisi muuten mennä ihan hyvin. Ilta onkin kulunu mukavasti hakulistaa tehden ja kolme yliopistovaihtoehtoa on jo, puuttuis enää ne amk:t ja ne realistiset opiskelupaikat.. Toivo myös alkaa kadota noiden yliopistopaikkojen suhteen, koska Tampereelle otetaan vain 15 opiskelemaan saksan kieltä ja kulttuuria.. Mutta minähän alan kohta lukemaan pääsykoekirjoja ja HALUAN sinne :D Pari seuraavaa päivää kuluukin kivasti Kurz und Gut- kirjojen parissa.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Lose control

Ohi on, mutta pahin silti vielä edessä. Tänään oli tosiaan viimeinen koulupäivä lukiossa, tästä eteenpäin onkin pelkkiä prelejä, tenttejä, kuunteluita ja sitten: kirjotukset. Mahtuu tähän väliin jotain hauskaakin, tänään selvis että potkiaisten teemana on armeija! Isoveljeltä sitten inttivaatteita lainaamaan :> Nyt vähän keräilemään voimia huomistä äikän preliä varten.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Blown away

Eilinen filosofian koe ei sitten mennytkään ihan putkeen, en edes ilmestynyt paikalle :s
Tästä opiskelumotivaation puutteesta johtuen aion derivoida koko pitkän illan!
Koska huomenna olis koe, jonne mun oikeesti kannattais mennä. Nyt kahvia nassuun ja back to the gulag..