Home? sweet home

     Olen jo pari viikkoa saanut nauttia omasta sukunimestäni ulko-ovessa. Joka päivä tulee esiin uusia asioita,      
     jotka muistuttavat ( tai huutavat), että asun yksin. Silti en vieläkään sisäistä tätä, mielessäni asun edelleen  
     kotona vanhempien luona vaikkei minulla olekaan enää edes omaa huonetta siellä.

     Yksiö alkaa tuntua jo viihtyisältä. Näin Iltalehden sivuilla artikkelin, jossa oli lista asioista mitä täytyy tehdä
     uudessa asunnossa ennenkuin asunto alkaa tuntua kodilta. Olenkin toteuttanut listan tehtäviä ja tajusin  
     tänään, etten ollut vielä kertaakaan tehnyt täällä ruokaa. Olen syönyt joka päivä koulussa ja usein tyttöjen
     kanssa ulkona, joten kokkailu on jäänyt vähemmälle. Päätin tehdä kana-nuudeli-wokkia ja ruuan tuoksu
     todellakin sai yksiöni tuntumaan entistäkin viihtyisämmältä.

      En vielä ole varma, onko tämä oikea ratkaisu tai halaunko oikeasti asua täällä Turussa. Koulukaverien
      kommentit joka viikonloppuisesta kotona ravaamisestani eivät ole olleet kauhean kannustavia. Ei
      myöskään sukulaisten huomautukset, mutta minkä sille voin, etten vain halua viettää viikonloppujani yksin
      Turussa. Luokkakavereita ehtii nähdä mielestäni aivan riittävästi joka päivä koulussa ja muutamana iltana
      viikolla, aina kun on jotkin illanistujaiset tai etkot jossakin. Hmh, eiköhän se tästä. Tämä viikko on
      onneksi lyhyt, koska perjantai on vapaa, joten lähden kotiin jo torstaina koulun jälkeen. Mutta, totuttelen
      taas päivä kerrallaan.